KihoCrew kasvaa! Vahvistuksia viestintään ja tekniseen tukeen
Kihon tiimi vahvistui kevään aikana kahdella käsiparilla, kun teknisen tuen tiiminvetäjäksi nimitettiin Jyri Valta ja viestintäpäälliköksi Paula Toivanen. Vaikka kaksikon työnkuvat ovat hyvin erilaiset, yhdistää heitä tekemisen meininki ja tiimitatuoinnit.
“Jyri sen itse asiassa ensin bongasi, että meillä molemmilla on haltiakieliset tatuoinnit. Muilla en itseni lisäksi ole elävässä elämässä sellaista aiemmin nähnyt”, nauraa viestintäpäällikön viitan harteilleen vetänyt, “Tolkienin tosifani” Paula.
Pitkän linjan järjestöjyräksi itseään kuvaileva Paula on tehnyt työuransa kestävän kehityksen, demokratiatuen ja ihmisoikeuksien parissa. Hänelle siirtyminen yritysmaailmaan oli iso loikka tuntemattomaan, mutta laskeutuminen uuteen on sujunut pehmeästi.
“Kaltaiselleni maailmanparantajalle työn merkityksellisyys on ensisijaisen tärkeää, ja Kihon arvot kohtaavat omani. Täällä tehdään täydestä sydämestä työtä toistemme ja paremman huomisen puolesta, ja se motivoi. Tykkään myös erityisesti huonosta huumorista, jota täällä saa viljellä vapaasti”.
Teknisen tuen uunituore tiiminvetäjä Jyri on samoilla linjoilla. Hänen mukaansa Kiholla kemiat kohtaavat ja kaikilla on yhteinen ymmärrys siitä mitä tehdään ja miksi.
“Pöljillä jutuilla pötkii aika pitkälle, ja pohjimmiltaan porukka on hyvin samanhenkistä. On ollut hienoa huomata, että Kiholla myös kehitysideat otetaan ilolla vastaan ja niiden toteuttamista tuetaan”, hän kertoo.
Kiholla Jyri ratkoo asiakkaiden teknisiä ongelmia ja varmistaa että kaikki pelittää niin kuin pitääkin. Hän on kokenut “kaikkien koneiden korjaaja”, joka on aloittanut oppinsa jo polvenkorkuisena.
“Kodinkonekorjaamossa kasvaneena kaikenmaailman tekniikan naplaaminen on ollut osa elämää jo penskasta pitäen. Takataskusta löytyy lisäksi sähköasentajan ja hyvinvointiteknologia-asentajan tutkinnot ja vyön alta 17 vuotta työkokemusta niin sorarekkatehtaan varastomiehenä, työkoneiden kuljettajana kuin apuvälinemekaanikkonakin.”
Molempien ammattitaidolle on maailmanvalloituksessa tarvetta, joten eikun tervetuloa taloon Jyri ja Paula – let’s get to work!